Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Iltalehdessä (28.12.2010) oli juttua, että Suomen sosiaalityöntekijät ovat tylyimpiä. Harmi vain, että tämä uutinen ei tullut luultavasti kenellekkään "uutisena" koska sana "uutinen" tarkoittaa jotain uutta. Se, että Suomen sosiaalityöntekijät syyttävät asiakkaita köyhyydestään ja kurjuudestaan on varmasti monelle toimeentulotukea hakevalle tuttua. Ei ole myöskään inhimillistä juoksuttaa nuoria...
Nurinaa. Aina samaa nurinaa. Sitä saa kuulla koulujen ruokaloissa päivästä toiseen kun useimmille koulun oppilaille ei ruoka maita. Ruokalistalla on perusruokaa kuten keitettyjä perunoita kera nakkikastikkeen sekä jauhelihakeittoa. Oppilaat valittavat miten perunat ovat kumimaisia ja ruoka ei oikein maistu miltään. Olen itsekkin ollut niitä nuoria, jotka ovat jättäneet kouluruokailun väliin sen...
Oli aika jolloin kirjastoista pystyi lainaamaan vain kirjoja. Tuli aika jolloin kirjastoista sai myös cd-levyjä, vhs-kasetteja sekä myöhemmin dvd- ja blu-ray levyjä. Kautta aikojen kirjastoista on varastettu vaikka mitä ja siltikään kirjastot eivät ole pystyneet tekemään paljoakaan rikosten vähentämiseksi. Pääkirjastoon on saatu hälyttimet, mutta eivät nekään pelasta sitä omaisuutta mikä...
Tämän päivän Iltalehdessä (15.10.2010) oli iso koko aukeaman kokoinen juttu koulukiusatuista. Onneksi tiesin jo etukäteen millaisia kohtaloita koulukiusatut ovat joutuneet kokemaan, mutta se mitä juuri luin lehdestä oli jo kuin jostain psykoottisesta kauhuelokuvasta. Kauheita tarinoita lemmikkieläimen tappamisesta aina vuosien osastohoitojaksoihin ja itsetuhoisuuteen. Hyvänen aika me puhumme nyt...
Operaatio Nälkäpäivä on täällä taas. Muistakaahan tätäkin juttua lukiessanne nyt hyvin mielin hörppiä kahvia ja syödä voileipiä sillä voin taata, että tämän blogitekstin loppuun mennessä te voitte pahoin. Syksyllä 2009 olimme veljeni ja hänen kihlattunsa kanssa nk. kaupunkiajelulla ja meillä ei ollut paljoa rahaa, oikeastaan meillä taisi olla yhteensä joku 4 euroa. Olimme voisalmessa ja...
Hei vaan kaikille! Ensimmäinen blogikirjoitukseni kertoo vähän bloggaajasta itsestään ettei ihan tyhjältä käsin aleta mielipiteitä laukomaan kaikkialle. On kuitenkin hyvä tietää vähän enemmän kirjoittajasta ennen kuin lukee hänen mielipiteitään. Mainitsen 20 asiaa itsestäni Olen lappeenrannan seudun perussuomalaisten hallituksen sihteeriLiityin politiikkaan mukaan viime vuonna,...
Mirka Salo
Lappeenranta
Perussuomalaiset
21-vuotias perussuomalainen nuori neiti lappeenrannasta. Lähinnä sydäntä lasten- ja nuorten hyvinvointi ja tulevaisuus. Ehdolla Arkadianmäelle 2011 eduskuntavaaleissa.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?